Bänditoiminta

Loimaan Kultuuripalveluiden bändikartoitus

 

Loimaan kulttuuripalveluiden työharjoittelija Laura Taberman aloitti projektina Loimaan alueella tehtävän bändikartoituksen. Työn edetessä se laajeni seutukunnalliseksi. Kartoituksen teko aloitettiin elokuun 2008 lopulla ja sen piti päättyä 4.9.2008, mutta ilmoittautumisaikaa jatkettiin syyskuunloppuun asti. Rajaus kartoitukseen tehtiin kevyenmusiikin bändeihin. Rajauksen ulkopuolelle jäivät tanssiyhtyeet, orkesterit sekä kuorot.

Bändien kartoittamisen lähteinä käytettiin banditrekisteri.com  internetsivustoa sekä google –hakuohjelmaa. Suullisia lähteitä kartoituksessa olivat Tabermanin sekä Petri Vainiotalon tuttavat. Ilmoituksia Taberman lähetti seutukunnan ala- ja yläasteille, kirjastoihin, kulttuuri- ja nuorisopalveluihin. Myös Loimaan kaupungin ja SENUn (Seutukunnallinen Nuorisotoimi) nettisivuille laitettiin ilmoitukset.

Kartoitukseen kirjattiin Loimaalta yhteensä 27 bändiä: rockbändejä neljätoista (14), bluesbändejä kolme (3), coutrybändejä kaksi (2), Heavy/metalbändejä neljä (4), popbändejä kaksi (2) ja rap-lyriikkaa tekeviä kaksi (2). Alastarolta kirjattiin kaksi (2) bändiä, yksi (1) rockpunkbändi ja yksi (1) hevi/rockbändi. Mellilästä kirjattiin yksi (1) juhlabändi. Ypäjältä kirjattiin yksi (1) rockbändi.

Kartoitukseen kirjatuista bändeistä käy ilmi, että säännöllisempää bänditoimintaa harjoittaa enemmistönä pojat ja nuoret miehet. Bändikartoituksessa ilmenee, että painopiste seudun bändeillä on raskaammassa musiikissa. Selkeänä vähemmistönä ovat tytöt ja nuoret naiset. Vaikka kartoitukseen ei ollut tarkoituksena hakea muuta kuin bänditietoa, löytyi alueelta neljä (4) äänitys-studiota, kaksi (2) levy-yhtiötä sekä yksi (1) ohjelmistotoimisto. Erilaisia vakiintuneempia tapahtumia kirjattiin olevan 25 Loimaan alueella.  Metsämaan koulu oli ainoa kouluista, joka ilmoitti heillä olevan toimivaa bändiharjoittelua koulun ohjaamana.

Kartoituksen kirjasin laittamalla ensimmäiseksi Loimaan ja sieltä löytyneet bändit musiikkigenren mukaan, seuraavana on Alastaro, Mellilä sekä Ypäjä.

Alisivut (1): Bändit